16. heinäkuuta 2017

Pahin vastustaja olet sinä itse



Edelleen eletään aikaa kun fitness- skene jyllää ja joka paikka on täynnä treenattuja vartaloita, lehdet täynnä fitness-urheilijoiden vinkkejä kesäkuntoon pääsemisestä ja netti täynnä blogeja, jotka sisältävät kotitreenivinkkejä ja ruokaohjeita. Personal Trainereita on joka kulmalla ja kaikilla on omat valmennuksensa. Vähemmästäkin on ahdistavaa jos ei mahdu ns. "muottiin" treenatusta ihmisestä, joka tähtää lavoille tai sua ei vois vähempää kiinnostaa isojen rautojen kanssa ähkiminen vaan arvostat enemmän terveellistä elämää ilman fitness-juttuja. Musta tää on aivan fine ja ei kaikkien todellakaan tartte mennä kilpalavojen kautta pystyäkseen elämään terveellisesti. Itse harrastan fitness-lajia ihan siksi, koska onhan se nyt pirun helmi laji! En sen takia, että minulla olisi pakkomielle olla hoikka tai kärsisin kovista itsetunto-ongelmista.



Miksi silti se ylipainon laihduttaminen on niin pirun hankalaa ja miksi jokainen tuntuu olevan dieetillä? Aina sanotaan, että jos se olisi niin helppoa, ei tässä maailmassa olisi yhtään ylipainoista. Sosiaalinen media vääristää aika rumasti tällä hetkellä miltä näyttää ihminen, joka liikkuu säännöllisesti, syö terveellisesti välillä herkutellen ja pystyy hoitamaan työnsä sekä perheensä jaksaen hyvin arjessa. Tuntuu, että jokainen ihminen on jokin superihminen, joka handlaa 10 eri projektia, hoitaa yrityksensä, perheensä, bloginsa, raha-asiansa ja kisadieetin ongelmitta onnistuen vielä haalimaan pari pystiä fitness-urheilusta. Mä oon aina ollut itse mukavuudenhaluinen, eikä mua vielä pari vuotta takaperin kiinnostanut pätkän vertaakaan nousta sohvalta ylös. Mutta asia, mitä arvostan eniten on vanhemmilta opittua. Opin ettei mitään tässä maailmassa saa ilman, että näkee itse vaivaa ja tekee asian eteen töitä. Eikä ihan vähän töitä vaan paljon töitä. Mitään ei saa ilmaiseksi ellet oo sattunu syntymään kultalusikka suussa tai voittamaan lotossa. Mutta edes edellä mainituilla asioilla sä et saa laihdutusta onnistumaan ilman kirurgin auttavaa veistä.

Se mihin itse kaaduin aikanaan monta kertaa oli se ikuinen laihdutus. Mä ajattelin aina, että nyt alkaa dieetti ja kaikki kiva jää loppuelämäksi pois. Ruokavalio oli niin surullinen, että liian vähäisen energiansaannin takia sorruin usein takaisin sinne herkkuhyllylle kun kroppa huusi hiilaria ja ylipäänsä safkaa. Siksi mua puistattaa kun näen naisten tuskailevan ettei 1000kcal päiväsaannilla paino putoa ja kaikki turhauttaa. Uskallus syödä on iso mörkö nykyään ja kaikkea mahdollista vältellään kun toi ja toi on epäterveellistä ja tätä pitäisi syödä. Jos en tähtäisi kilpailemaan, söisin mitä todennäköisemmin aivan perus kotiruokaa, salaatteja, smoothieta, rasvoja, rahkaa, hedelmiä, marjoja, leipää..Eiku hei, mitä mä höpötän. Mähän syön noita kaikkia tälläkin hetkellä! Oikeasti ei tartte puputtaa sitä salaattia päivästä toiseen, kiskoa purkkitolkulla rahkaa eikä herätä aamu viideltä lenkille.


Mä en tänäkään päivänä vielä ymmärrä miten pystyin olemaan monta vuotta "ikuisella dieetillä". Joka maanantai se alkoi ja joka perjantai se loppui. Viikolla kun joku kysyi mua mäkkäriin, en lähtenyt mukaan koska piti kattoa mitä syö. Perjantaina kun joku soitti kaljalle, olin jo valmiiksi kaverin alaovella juomat kassissa valmiina reivaamaan. Nykyään ruoka on iso mörkö ja jatkuvasti kohutaan mikä aiheuttaa syöpää ja toisesta saat sydänkohtauksen. On myös totta, että uusia pikaruokaloita on länsimaissa järkyttävästi ja kaikki tehdään liian helpoksi. Ainoa asia mitä et voi tehdä helpoksi itsellesi on se, että teet päätöksen ja pysyt siinä. Sitä ei voi yhteiskunta sulle määrätä tai käskeä, vaan se on tehtävä itse. Matkalla varmasti tulee persmäkeä, turhautumista ja epäonnistumisia. Mutta kaikki se vaiva on itse tehtyä, ei kenenkään muun auttamaa tai tekemää. Viikko sitten kuulin hyvän ajatuksen liittyen kilpailemiseen: "Fitness-kisoissa ei kilpailla muita vastaan vaan sä olet itse itsesi pahin vastustaja" ja mun mielestä se pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Sanotaanko näin, että viimeisen viikon aikana olen miettinyt matkaa minkä olen kulkenut tähän asti. Se tie ei ole ollut helppo eikä tule olemaankaan jatkossa. Silti olen päättänyt, että mä onnistun siinä mitä teen ja mun päätökseen ei vaikuta muiden mielipide. Ihan sama kuinka monta kertaa kaadun, nousen silti aina ylös. Itsehän esimerkiksi lopetin Instagramissa melkein kaikkien suomalaisten -ja ulkomaalaisten fitness-kilpailijoiden seuraamisen. Tein tämän ratkaisun jo ennen kesää ja se oli paras päätös ikinä. Tunnuksillani on maximissaan joku 5-10 urheilijaa, joita seuraan ihan muiden syiden takia kuin heidän kondiksen takia. (Johtuen myös siitä, että he edustavat 90% eri fitness-lajia kuin mihin itse tähtään ;)) Oikeastaan tykkään heidän asenteestaan ja elämänilostaan miksi seuraan heitä. Syy seuraamisen lopettamiseen oli siinä, etten mä kaipaa niitä "motivaatiokuvia" ja en halua nähdä muiden kuntoa tai tekemisiä vaan keskityn omaan tekemiseen täysin ja menen #bestversionofme - ideologialla eteenpäin. Tästä oli puhetta myös kisatapaamisessa viikko sitten ja tajusinkin, että juurikin oma tekeminen merkkaa enemmän kuin muiden kyttääminen ja seuraaminen. Jokaisen kroppa on omanlainen enkä mä tuu saamaan kenenkään muun ruotoa, vaikka maksaisin itteni kipeäksi. Myönnän kyllä, että kyllä mäkin välillä katon kateellisena jonkun fitness-urheilijan vartaloa, mutta toisaalta mä olen tällä hetkellä eniten tyytyväinen itseeni kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten enkä mä enää ramppaa vaa'alla kauhistellen sen lukemaa. Mulle on pääasia ettei paino laske nyt tällä hetkellä, koska silloin mun lihasmassan kasvatus ei kyllä ole optimitilassa.



Se pakonomainen laihdutusajatus on kadonnut vuosien mittaan enkä mä jaksa miettiä paljonko mulle tulee kaloreita päivässä. Noudatan mulle tehtyä suunnitelmaa ja treenaan paljon koska se on ihan törkeän kivaa. Jos en esimerkiksi ikinä kilpailisi, treenaisin silti ainakin 4krt viikossa salilla, lenkkeilisin ja söisin suurin piirtein samalla tasolla kuin nytkin. Lähtisin ehkä helpommin viettämään iltaa kavereiden kanssa ja söisin miettimättä sen pullan kahvin kanssa, mutta nyt haluan keskittyä täysillä ohjelmaan mitä valmentajan kanssa on suunniteltu. Siksi mä oon sitä mieltä, et jos sua ei kiinnosta se salilla pyöriminen niin miksi sinne pitää mennä? Vain siksi, että yhteiskunnassa se on nyt kuuminta hottia ja pitää laihduttaa? Ei! Liikunnan pitää olla mielekästä. Joku nauttii vain kävelemisestä, toinen ratsastamisesta(kuten minäkin aikanaan melkein 15-vuotta!), toinen pyöräilystä ja yksi nauttii futiksesta tai lätkästä. Mä ite tykkään salitreenistä pirusti ja siksi mulle ei ole ongelma käydäkkään siellä. Elämäntapamuutos vaatii sen, että sulle se syöminen tai liikunta ei ole "pakko". Sun pitää ottaa huomioon, että elämäntapamuutos kestää nimensä mukaisesti sun loppuelämän ajan ellet taas tee uutta muutosta jossain vaiheessa suuntaain tai toiseen. Monet mun tutut ovat varmasti kuulleet kun sanon, että on "pakko vetää paljon hiilaria ruualla tai tänään sitä on vähemmän". Okei, se kuulostaa siltä et koko homma on pakkopullaa, mut todellisuudessa ison hiilarimäärän syöminen kerralla tuntuu välillä siltä kuin vetäis kännit. Sen idea onkin potkaista mun aineenvaihduntaa pysymään hereillä.

Mun mielestä siinä kohtaa kun jostain asiasta tulee sulle "pakko", se on hyvä lopettaa samantien. Sun ei ole pakko lopettaa karkinsyöntiä mut sä voit herkutella jollain vähän terveellisemmällä vaihtoehdolla tai vähentää sitä karkin määrää. Mä ite rakastan saksanpähkinöitä ja banaania. Voisin vetää niitä iha törkeästi liikaa tällä hetkellä, vaikka leffan aikana. Jos sulla on "pakko" mennä töihin  joka aamu ja ajatus puistattaa, on aika vaihtaa duunipaikkaa. Joidenkin mieli voi taas vaatia sen, että on hetken aikaa pakko tehdä jotain, että se jää tavaksi. Siinäkin toisaalta nähdään ihmisten olevan yksilöitä.  Itselle kun tulee tämä fiilis:  "Hitto kun tänään on pakko treenata ja väsyttää sekä kroppakin kinnaa", otan silloin lepopäivän tai kaksi heti päälle. Mä en mene ikinä treenaamaan jos oikeasti oon väsynyt ja kroppa huutaa lepoa. Pieni väsy ei haittaa mutta yleensä monen päivän työputki ja treenit ajaa kropan aika loppuun. Yleensä silloin olen päivän tai kaksi pois treeneistä ja sitten taas homma kulkee. Mulle nykyään mielen ja kropan hyvinvointi on oikeasti tärkeä asia ja haluaisin, että kaikilla ihmisillä olisi hyvä fiilis ilman turhaa stressiä. Siksi kirjoitan paljon näistä asioista, koska haluan sanoa asiani jossain edes ääneen.


Nautitaan jokainen kesästä sitten rannalla maaten tai urheillen sekä mansikoita syöden <3 




2 kommenttia: