Social Media

Bull's All Out - ROK ROK!

13. maaliskuuta 2017
Nyt se alkoi! Olen odottanut tätä valmennusta yli kuukauden ja nyt se vihdoin on alkanut virallisesti. Ruokavaliot ja treenit sain käsiini jo 9.3., joten ruokavalion otin käyttöön samantien. Olin myös lepoviikolla koko viime viikon, joten menin lepopäivän ruokavalioilla luonnollisesti kun kulutus on silloin pienempi. Koska mulla alkoi dieetti pari viikkoa sitten, jatkuu tämä Bullin valmennus edelleen rasvanpolttoa tehostavana mutta myös samalla pyritään maksimoimaan lihasmassan kasvatus. Pääpaino siis lihaksissa, ohessa sitten palaa se rasva mitä palaa.

Olin myös sunnuntaina 12.3 All Out-valmennuksen ennakkotapaamisessa, joka järjestettiin Tampereen Hallituskadun Wolffilla. Ohjelmassa oli treeniä ja luentoa tulevasta valmennuksesta. Itse halusin treenata käsiä ja toive toteutui sen suhteen. Samalla kun painoin hauiskääntöjä sekä ojentajaliikkeitä, mietin varmaan sata kertaa etten ole kyllä ikinä treenannut niin kovaa mitä sillä hetkellä. Silloin kun lihaksesta oikeasti loppui voima, vieressä seisova pt käski tekemään vielä ainakin 3-5 toistoa. Omassa treenissä tulen myös panostamaan siihen, että väsytän lihaksen oikeasti enkä vain kuvittele niin. Teinkin tänään ensimmäisen selkätreenin ohjelmasta ja kyllä oli ihan eri meininki salilla kun sai ryskätä isojen romujen kanssa!







Maanantaiaamu alkoi "Tequilashotilla ála Jari" heti tyhjään vatsaan. Sitruunashotti ilman viinaa ja suolaa sisältäen hieman glutamiinia, millä saakin päivän hyvin käyntiin. Perinteisellä aamuaerobisella oli törkeän komea keli ja oli aivan huikea fiilis tulevasta. Tiesin jo ennakkotapaamisen jälkeen, että olen valinnut täysin oikean valmennuksen itselleni. Bikini Challenge on aivan loistava valmennus jos haluaa oppia treenaamaan salilla sekä syömään puhtaasti ja treeniä tukevasti, mutta kaipasin itse kunnon haastetta. Nyt musta tuntuu, että on oikea tekemisen meininki ja valmennukseen sisältyvä Facebook-ryhmä kyllä jaksaa motivoida kun kaikki on aivan täysillä mukana tässä. Kukaan ei surkuttele kun tekee mieli herkkuja ja Jari on pitänyt kyllä huolen, että jokainen on joutunut miettimään myös omia motiivejaan valmennuksen suhteen. Hän myös painotti, ettei All Out ole vain muutaman viikon valmennus vaan se on oikeasti suunniteltu ympärivuotiseksi. Tämä sai miettimään mun omiakin motiiveja ja sitä mihin oikeasti tähtään. Haluanko olla kesällä kireä vai aionko olla elämäni parhaassa kunnossa kun kiskon kilpailubiksuja päälle?

"Jos unelmien eteen ei tee töitä päivittäin, tulee unelmasta vain haave"

Jo ennen kuin valmennus alkoikaan, päätin jäädä All Out-valmennukseen mukaan pysyvästi. Tämä tukee paljon paremmin mun unelmaa kilpailemisesta ja sitä kohti aion mennä kuin höyryjuna. Kesällä voisi harkita jo ensimmäisiä poseeraustunteja, että pääsen harjoittelemaan niitäkin itsenäisesti. Tiedän olevani erittäin jäykkä ja poseeraus tulee vaatimaan töitä, mutta jos olen tähän mennessä tehnyt töitä unelman eteen jo kaksi vuotta, jaksan kyllä myös tehdä kaiken työn sen eteen myöskin jatkossa. ALL OUT!



1 kommentti on "Bull's All Out - ROK ROK!"
  1. Tosi hyvin kirjoitettu postaus, huomaa että oot innoissaan tuosta valmennuksesta! Tsemppiä!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista