Social Media

Hemmottelua

3. maaliskuuta 2017

Aikaisemmassa postauksessa "Bad Hair Day"  - kerroin mun hiusprojektista missä mun hiukset muuttui erittäin tummanruskeasta vaaleampaan ombreen. Kävin tänään kampaajalla, että mun hiusten väristä saataisiin tasaisempi ja eloisampi. Entisessä värissä mulla oli selkeästi tummia ellei jopa mustia kohtia hiuksissa, joten kampaaja käytti tänään aikaa sen värin purkamiseen. Tehtiin samalla myös Olaplex-hoito ettei mun hiukset vahingoitu enää yhtään enempää. Uusi sävy hiuksissa on selkeästi kylmempi ruskea kuin lämmin, mikä oli erittäin toivottu lopputulos. Haaveilen vielä kuitenkin, että jokin päivä omistan vaaleat hiukset.

Olin myös iloinen, että epäluuloistani huolimatta uskaltauduin kampaamoon, sillä aikaisemmat kampaajani ovat onnistuneet tekemään hiuksistani kaikkea muuta kuin mitä olisi pitänyt. Olen myös erittäin nopea muuttamaan mieltäni hiusten suhteen ja saatan mennä väristä toiseen erittäin nopeasti. Nyt värjäystulos on sellainen, millä pärjään varmastikin pitkään ja aion myös kuopata kotivärjäilyt. Niillä olen lähinnä vain saanut aikaan huonokuntoiset hiukset, joita saa nyt sitten elvytellä takaisin henkiin.






Samalla reissulla kävin hakemassa pientä täytettä mun kosmetiikkahyllyyn Sokokselta. Olen pitkään himoinnut L'oreal Pure Clay - maskia mustana, joten pienenä alehaukkana nappasin sen hyllystä mukaan. Samalla reissulla ostin uuden meikinkiinnityssuihkeen NYX:ilta sekä myös Soft Matte Lip Creamin sävyssä Abu Dhabi. Tätä lip creamia olen myös kuolannut jo jonkin aikaa, mutta se tuntuu olevan lähes aina loppu. Tällä kertaa onnistuin nappaamaan sen mukaani ja olin värivalintaan erittäin tyytyväinen. Hieman rusehtava nude onkin mun lemppari tällä hetkellä huulipunissa.  

Oikeasti pidän vielä ostolakkoa yllä, mutta ainakin 70% ostamistani tuotteista oli oikeasti tarpeellisia. Huulipuna oli kyllä heräteostos, myönnän sen täysin. (Guilty! :D)  Kosmetiikkafanina on vaikea ohittaa täydellisen väristä huulipunaa, joka huutaa sun nimeä hyllyssä. Nyt on ainakin uusi luottopuna arkeen, eikös siinä ole jo ihan tarpeeksi syytä ostaa se? Loppuillan aion hemmotella itseäni lisää ja tehdä täyden kasvo- sekä vartalohoidon itselleni perjantain kunniaksi!

Ihanaa viikonlopun alkua! <3 

2 kommenttia on "Hemmottelua "
  1. Sulla on kyllä niin make up goals! <3 Tuo L'orealin kasvonaamio houkuttelis itteekin kovasti.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Itsellä on odotukset kyllä korkealla tuon naamion suhteen kun sitä on kaikkialla kehuttu! :)

      Poista