Social Media

Koutsin luona!

2. heinäkuuta 2017
Herätys klo 6:30 maanantaiaamuna ja uni ei vain tule. Normaali minä lyö herätyskellon torkun päälle ja unet jatkuu vähintään 1,5h verran. Mitä tein? Nousin ylös, menin suihkuun ja sen jälkeen söin aamupalaa lueskellen kaikki somet läpi yön jäljiltä. Selkeästi meikäläistä hieman jännäsi mitä tuleman pitää heti aamusta. Sovittiin siis koutsin kanssa kuntocheck heti aamupäivälle. Takana on nopeasti laskettuna n. 11 viikkoa tiukkaa treeniä olkapäille ja viimeisen parin viikon aikana on tullut hieman pelonsekaisia tunteita kehityksen suhteen. Kiskoin kahvit ja aamupalan huiviin, nappasin eväät matkaan ja ei muuta kuin auton nokka kohti Tampereen keskustaa.


Olin sen verran ajoissa, että kerkesin vielä hakea aamukahvin mukaan ennen koutsille menoa. Toimistolla olikin heti kättelyssä kunnon katsominen ja ei kerinnyt kuin tervehtiä kun sai jo vaatteita kiskoa pois päältä. Lopputuomio oli se, että olkapäät olivat kehittyneet hyvin ja kova työ näkyi kyllä niiden suhteen. Oikeastaan huomasin viikkojen mittaan itsekin, että olkapäät kasvoivat kokoa ja myös lihaserottuvuus parani viikko viikolta. Siltikin jossain vaiheessa olkapäille otetaan uusi tehokuuri ja niitä treenataan vielä lisää. Periaatteessa mun jalat ovat hyvän malliset niiden lihaksistolta eli lähinnä rakennetaan nyt yläkroppaa, jotta saadaan Body Fitness- lajiin vaadittu X-malli vartaloon.

Pikkasen ruokavalioon tehtiin muutoksia aineenvaihdunnan vauhdittamiseksi, mutta pääasiassa makrojen jne suhteet pysyi samana. Lähinnä vaihdeltiin plussa- ja miinuspäivien paikkoja. Treeneissä rakennetaan nyt selkää ja sitä saakin nyt takoa pariinkin kertaan viikossa. Selkä on mulla ollut aina pienoinen ongelma ja sen hermottuminen on ollutkin oikea työmaa. Jossain vaiheessa treenasin sitä liian pienillä painoilla jos kuitenkin otetaan huomioon miten isoja lihaksia selässä on. Olkapäillä oli oikeastaan sama ongelma ennen niiden tehokuuria ja tällä hetkellä olkapäiden treenaaminenkin on helpompaa kun osaa käyttää sivuolkapäätä mihin on yllättävän vaikea osua esim. vipunostoissa ettei työ mene epäkkäille tai etuolkapäille. Bullin treeneissä on kyllä oppinut keskittymään just siihen lihakseen mikä on treenin kohteena eikä ajatukset enää harhaile muualla. Uskon, että senkin takia kehitys on nykyään nopeampaa. Toisaalta mun kroppa ottaa tällä hetkellä hyvin treeniä vastaan ja lihaskasvu on suhteellisen helppoa, koska kehitys olkapäissä oli nimittäin aika iso lyhyessä ajassa. 

Tässä nyt mennään melkein pari kuukautta näillä ja sitten katsotaan työn tuloksia. Heti perjantaina kävin myös hierojalla hierotuttamassa selän, olkapäät ja rinnan auki, jotta pääsen kunnolla iskemään kiinni selän lihaksiin kun tää ruotokin liikkuu paremmin. Olkapäät oli huomattavasti helpompi treenata kun missään ei kirraa vastaan eikä törkeän pitkää lämmittelyä tarvittu. Myönnän, että olen lintsannut kehonhuollosta ja se näkyi kyllä hieronnassa. Syy miksi ajauduin nyt vasta hierontaan oli, että yläkropan lämmittely kesti tuhottoman kauan ja esim. ylätaljassa huomasin olkapäiden ja rinnan kirraavan vastaan, jolloin olkapäät kääntyi eteen ja oli erittäin hankala tehdä selällä töitä. Mieluummin alan varailla ajoissa kalenteriin aikaa hieronnalle ja ottaa sen säännölliseksi treenien oheen. On ihan turhaa hinkata tuolla salilla lihaskasvun toivossa kun lihakset on aivan jökissä. 

Edessä on nyt lepoviikko, sitä ennen painan vielä kaksi treeniä alle. Kesäloma loppuu myös nyt meikäläiseltä ja työt jatkuu. Eipä tähän mun arkeen sitten taas muuta mahdukaan kuin töitä, salia ja himassa löhöämistä. Viikon päästä Wolffilla on kisatapaaminen missä treenataan poseerauksia ja käydään vähän kisajuttuja läpi! Innolla jään odottelemaan sitä!! 

2 kommenttia on "Koutsin luona!"
  1. Sulla on kyllä mukava blogi, jään seurailemaan! :) Tsemppiä treeneihin!

    - Heidi

    VastaaPoista