Social Media

Proteiinipatukoiden salatut elämät

27. toukokuuta 2018
Hellurei! Käppäilin lisäravinneosastolla kaupassa ja tsekkailin proteiinipatukoita. Nappasin samalla tämä postaus mielessäni muutaman patukan hyllystä ja päätin avata hieman niiden sielunelämää. Sanalla "proteiini" saadaan myytyä ihmisille ihan mitä vaan moskaa. Valitettavasti näin käy myös näiden "terveystuotteiden " kohdalla. Protskupatukkaa ostaessa joutuukin olemaan silmät auki ja lukemaan sen ravintosisällön lävitse ennen ostopäätöksen tekoa. Avasin tähän postaukseen muutaman patukan ja käyn niitä hieman läpi. Ihan kaikkea ainesosaluetteloista en näistä ala listata(koska en itse jaksaisi lukea moista tekstiä), vaan kerron tärkeimpiä pointteja.

Proteiinipatukka ei korvaa oikeaa ruokaa ja käyttäisin sitä itse esimerkiksi silloin kun pitää saada välipala ennen treeniä, mutta kylmäsäilytysmahdollisuutta omille eväille ei ole. Vaihtoehtoisesti se toimii myös hätävarana mikäli on aamulla käynyt kämmi ja eväät ovat kotona jääkaapissa. Vaihtoehtoja on kuitenkin nykyään paljon enemmän proteiinipatukallekin, joten tämänkin pystyy periaatteessa kiertämään täysin. Protskupatukat kuitenkin ovat ihmisille tuttuja ja niitä kiskotaan usein välipalaksi kun oikeaa ruokaa ei ole käsillä. Usein myös herkkulakkojen alkaessa se ns. herkku korvataan jollain proteiinituotteella eli "terveellisemmällä vaihtoehdolla" sen suklaapatukan sijaan.

Lisäravinneosasto on kaupoissa iso viidakko, joten en ihmettele jos joku siellä on aivan hukassa valikoiman kanssa. Patukoitakin löytyy joka lähtöön kuten esimerkiksi suklaanmakuisia, valkosuklaalla kuorrutettuja, toffeeta, minttua, sitruunaa...You name it. On eri kokoista ja näköistä monelta eri merkiltä. Mitä nyt suurinpiirtein kannattaa edes vilkaista ja mitkä voi ohittaa samantien?


Raahasin kaupasta muutaman patukan niin Fastilta, Leaderilta, Barebellsilta, Sportlifelta sekä vanha kunnon Rainbow tarttui myös matkaan. Ensimmäinen asia, mitä itse katson proteiinipatukoista on niiden proteiinin sisältö. Jep, luit oikein.  Joissakin patukoissa proteiinin määrä on olematon, mutta hiilarin määrä menee aivan jäätäviin sfääreihin. Rainbown patukka onkin tästä aivan loistava esimerkki. Ainesosaluettelo on myös tärkeässä asemassa ja mikäli ainesosalistalla heti kärjessä on sokeri tai esim. jokin glukoosiin tai fruktoosiin viittaava siirappi tmv. on tuotteessa yleensä mukavasti myös hiilareita sokerin kautta.

Rainbow proteiinipatukka (50g) 
Kokonaiskalorimäärä: 190g
Proteiinia: 16g
Hiilihydraattia 17,5g, joista sokereita 14,5g
Rasvaa 6g, joista tyydyttynyttä 3,2g 

Fazerin Fazerina-suklaapatukka (37g)
Kokonaiskalorimäärä: 204kcal
Proteiinia: 3,1g
Hiilihydraattia: 19g, joista sokereita 18g. 
Rasvaa: 13g, joista tyydyttynyttä 7,4g 
(lähde: www.fazer.fi)

Mikä meni vihkoon? Rainbown patukka on höystetty kirjaimellisesti sokerilla. Sokeri tulee glukoosi- ja fruktoosisiirapista, jotka ovat ainesosaluetteleossa toisena ja kolmantena. Tuote jää ehdottomasti tästä kasasta pohjalle.  Käytännössä se vastaa suoraan karkkipatukkaa, jota on vähäsen höystetty proteiinilla ja isketty lisäravinnehyllyyn. Etenkin jos näitä ainesosaluetteloita ja ravintoarvoja ei ole itse hirveästi pyöritellyt ja miettii kannattaako tämmöiseen tuotteeseen hassata rahojaan niin autan päätöksessä - ei kannata. Osta mieluummin suoraan tuo Fazerina-patukka, joka todennäköisesti on jopa paremman makuinen! (Ainakin itse vetäisin mieluiten kyseisen suklaan mennen tullen huiviin :D) 


FAST MAX (45g)
Kokonaiskalorimäärä: 180kcal
Proteiinia: 13g
Hiilihydraattia: 20g, joista sokereita 15g.
Rasvaa: 6g, joista tyydyttynyttä 3,3g 

FAST NAX (35g)
Kokonaiskalorimäärä: 176kcal
Proteiinia: 11g
Hiilihydraattia: 11g, joista sokereita 9,5g.
Rasvaa: 9,8g, joista tyydyttynyttä 6,0g 

Sokerimäärässä kakkoseksi nousee Fastin Max-patukka. Mielestäni tämä patukka on maultaan ihan jäätävän hyvää ja offilla vedinkin sellaisen huiviin jos halusin esimerkiksi herkutella. Se toimi siinä, mutta kyseisen tuotteen sokerimäärä on syy, miksi en sitä muuten käyttäisi. Proteiinin määrät eivät ole isoja Maxissa eikä Sportlifen patukassa. Maxiin verrattuna taas Sportlifen patukka sisältää vain 1,8g sokeria, mikä on jo erittäin hyvä saavutus. 

Voittopotti tästä kombosta mielestäni sisällön puolesta menee Barebellsin patukalle! Tuote maistuu mielestäni näistä kaikista parhaimmalle (menee jopa Fastin Maxin ohi!), sen arvot ovat kohdallaan ajatellen mielikuvaa proteiinipatukasta eikä sen puraiseminen muistuta hiekkakakun syömistä. Useimmat patukat maistuu mielestäni aivan hiekalle, mutta tietenkin tätäkin on höystetty makeutusaineilla makeaksi - sitä ei käy kieltäminen. Leaderin patukka on myös kelpo patukka arvoiltaan sekä ainesosaluetteloltaan. Kyseinen patukka olikin näistä kaikista kookkain kooltaan ja Sportlifen pienin.

Barebells Salty Peanut 55g 
Kokonaiskalorimäärä: 200kcal 
Proteiinia: 20g
Hiilihydraattia: 15g, joista sokereita 1,5g
Rasvaa: 8,5, joista tyydyttynyttä 4,4g 

Leader Coconut Protein Bar 68g 
Kokonaiskalorimäärä: 254g
Proteiinia: 27g
Hiilihydraattia: 19g, joista sokereita 1,7g
Rasvaa: 10g, joista tyydyttynyttä 7,6g 

Sportlife Chocolate Brownie 40g
Kokonaiskalorimäärä: 140kcal
Proteiinia: 12,4g
Hiilihydraattia: 13,1g, joista sokereita 1,8g
Rasvaa: 4,8g, joista tyydyttynyttä 2,8g



Entäs jos se proteiinipatukka korvattaisiin jollain muulla? Nykyään kaupoista löytyy myös proteiinipuddingeja, proteiinijuomia, proteiinisuklaata, proteiini sitä ja proteiini tätä.  Nappaisin kiireisessä tilanteessa ravintoarvoiltaan hyvän proteiinipatukan sijaan purkin maitorahkaa ja heittäisin sekaan vaikka sokeritonta funlightia, marjoja tai mehukeittoa. Raakanakin rahkan voi toki vetää jos pystyy. Oma suosikkini pikavälipalana on ollut ihan kanafileepaketti, joka löytyy yleensä leikkeleosastolta. Proteiinipuddingia olen joskus käyttänyt itsekin ja Propud suklaanmakuisena on oma ultimate suosikki!

Käytännössä näiden kanssa kannattaa vain olla tarkkana. Itse en ole nyt patukoita kiskonut pariin kuukauteen ja nämäkin menevät kyllä muihin suihin jos kelpaavat, mutta kaikinpuolin liputan mieluummin oikean ruuan puolesta kuin turvautumista näihin. Keinotekoinen on aina keinotekoinen, tietenkin tässä on hyvä huudella kun kulutan esimerkiksi Pepsi Maxia paheenani. Kai meillä jokaisella on omat demoninsa kaapissa?? Vai?



Mukavaa viikon alkua kaikille!


KURKKAA MYÖS: 

*
*


  
@tessavain

  
@tessaolsbo






Post Comment
Lähetä kommentti